sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Syksy ja syysflunssa tulevai

Ahkera käsien peseminen suojaa nuhalta.

Syksy on tulosssa. Niin myös suksun flunssat. Monet sairastuvat syksyllä nuhaan, yskään ja kuumeeseen.
Ne ovat flunssan oireita.
Melkein jokainen saa flunssan pari kertaa vuodessa. flunssa tekee olon kurjaksi. jos on sairastunut, lepo
on parasta lääkettä. Nuhaisena kannattaa jäädä kotiin ja ottaa rauhallisesti.
Nuhaisen potilaan kannattaa myös juoda runsaasti. Lämmin mehu ja vesi ovat hyviä juomia.
Kurkkukipuun, nuhaan ja yskään on olemassa myös muita lääkkeitä. Ne helpottavat  oloa, mutta eivät
nopeuta paranemista.
Flunssa ei ole vaarallinen tauti.Se paranee itsestään.Flunssa kestää 5-10 päivää. Sitten olon on taas parsmpi. Flunssaa sanotaan joskus vilustumiseksi. Syksyn kylmät säät eivät kuitenkaan ole flunssan aiheuttaa virus.
Virus, joka aiheuttaa flunssan, leviää ihmiseltä toiselle. Kun joku aivastaa, ilmassa lentää pieniä pisaroita. niistä voi saada flunssan. siksi on kohteliasta laittaa käsi suu eteen, kun aivastaa.
Sulloin tauti tartuttavia pisaroita ei lennä ilmassa niin  paljon eivät muut saa nuhaa niin helposti.
Flunssa leviää myös käsien kautta. Kun nuhainen ihminen niistää, hänen käsiinsä tulee flunssaviruksia.
Ne saattavat tarttu vaikka oven kahvaan. Siitä ne kulkeutuvat miuden käsiin. Käsistä virukset pääsevät ihmisen sisään, kun käy syömässä tai hieroo silmiään.
Tehokas keino suojautua flunssalta on ahkerä käsien peseminen. pese kädet aina kun tulet vessasta ja joka kerta ennen ateriaa. Samalla vältyt monelta muulta taudilta.


Erja jutila

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti