Kyll" on hevosmiehiäkin hyvin monenlaisia, mutta eihän hevosetkaan ole samalaisia.
Toiset miehet hurjemmat, toiset kaakit kurjemmat, eikä täysiarvoista aina tunne karvoita. Kasvattaja yksin
tietää miten polle hoidetaan: kultaa sekä kunniaa joskus polle porhaltaa. Kun vaan mies käy ohjaksiin sekä
puottaa ajokkiin.
Mieskun hyvään hevoseen on sijoittanut rahansa, sillä kehtaa lähteäkin melkein minne tahansa, asia jos vaatii
niin, kirkolle tai kaupunkiin.Emäntääkin lennättää, sikäli kun ennättää. hyvä kyntöhevonen on isännälle tärkeä,
kivisillä pelloillahan traktorin vois särkeä. Hevost aina tarvitaan, konsa heinää korjataan, ajetaan ne latohon sekä lyhteet kekohon.
Tukkilaisen hevonen on päivät työssä lujassa, levätessään puree kauraa tallissa tsi kujassa. Talvisavotassa se
jääpi yöksi pihalle, ruumensäkki soimena, vällyreuhka loimena. Tuskin niinkään loistavaa on huijaretten konilla, nälissään ne lönkyttelee markkinoilla monilla.Omistaja vaihtuvi, koni-parka laihtuvi, kun kät aina heikommeks, lopuks tehdään makkaraks.
Pika-ajureill on pirssit asfalteilla kovilla, polle tietää pysähdellä muutamilla ovilla. Hankfaika: keskiyö, seisominen raskain työ, nälissään ja janoissaa sekä paitit jaloissaan. Hevosjalostus on työtä sangen suuriar-
voista, rotupollen erottaa jo kiiltävistä karvoista.
Meistä muistaa monikin murron eri-aaronin, jaakon, akapeetuksen, monen nopsajalkaisen.
Erja Jutila
jutilaerja@suomi24.fi
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti